KUUKAUSITTAISET ARKISTOT: August 2015

Leifheit

25/08/2015

Leifheit_logoLeifheit on saksalainen kodin siivousvälineiden valmistukseen erikoistunut yritys, jonka kilpailukyky perustuu vahvaan brändiin. Yhtiö myy myös alemman hintaluokan volyymituotteita mutta suurin osa kannattavuudesta syntyy premium-tuotteista. Yhtiön strategiana onkin viime vuosina ollut keskittyä juuri brändituotteisiin, mikä näkynyt tasaisesti parantuvana katteena. Yhtiön tuotteita myydään noin 80 maassa mutta sen toiminta on keskittynyt pääasiassa Keski-Eurooppaan. Leifheitin tuotteita myydään Euroopan suurimmissa tavarataloissa.

 Ostin 30 kappaletta hintaan 40,15 €. Kokonaiskustannus oli noin 1210€.

Investment thesis

  • Itse tykkäänn sijoittaa vahvan brändin omaaviin yhtiöihin.
  • Ei pitäisi olla kovin syklinen tuote
  • Multippelimielessä edullinen EV/EBITDA 5,6x
  • Kasvava osinkokehitys. Vahva tase tukee vakaata osinkokehitystä
  • Yhtiön kurssi vuoden alimmalla tasolla, vaikka liikevaihto ja kannattavuus ovat kasvaneet tänä vuonna
  • Catalyst:  Liikevaihdon ja kannattavuus kehityksen jatkuminen kääntää kurssin lopulta nousuun.

Keskeiset riskitekijät

Liiketoiminta

Riski korkea

  • Kuluttajaluottamus laskee Euroopassa, mikä pienentää Leifheitin tuotteiden kysyntää.

Ei niin todennäköisiä

  • Vahvan brändin ryssiminen
  • Suuret tavaratalot eivät enää ota yhtiön tuotteita myytiin
  • Volyymituotteissa kilpailu kiristyy entisestään

Rahoitus

  • Yhtiö on nettovelaton, joten rahoitusriski on minimaalinen.

Checklist

Kvalitatiiviset tekijät

  • Liiketoiminnan ymmärrettävyys: yhtiö valmistaa erinäisiä siivoustarvikkeita Leifheit-brändillä sekä halpamerkillä. Yhtiön asiakkaina vaikuttaisi olevan Euroopan suurimmat  tavaratalot. Yhtiön strategia on keskittyä vahvaan brändiin ja kannattavuuteen, mikä mielestäni kuulostaa hyvältä.
  • Markkinoiden ennustettu kehitys: Oletus on että, markkinan koossa ei pitäisi tapahtua suuria muutoksia ja oletettavasti seuraa jossain määrin kuluttajien varallisuutta. Keski-Euroopan mailla menee nyt hyvin, mikä tukee kulutustuotteiden kysyntää. H1/2015 kasvu syntyi tältä alueelta.
  • Markkina-asema ja kilpailutilanne: Viimeaikaisen kehityksen perusteella yhtiön brändin pitäisi olla vahva, mikä tukee sen johtavaa asemaa korkeamman hintaluokan siivoustuotteissa. Kilpailukenttä vaihtelee tuotteittain. Volyymipuolella kilpailu vaikuttaisi olevan selvästi kireämpää.
  • Ennuste yhtiön toiminnan kehittymisestä: yhtiö ohjeistaa noin 4-5% liikevaihdon kasvua tällä vuodelle
  • Johdon toiminta:  Keskittyminen vahvaan brändiin vaikuttaa toimivalta strategiselta valinnalta. Muuten vaikea sanoa.    

Kvantitatiiviset tekijät

  • Liikevaihdon kasvu ja stabiliteetti: Liikevaihto viimeiset kuusi vuotta on ollut hyvin stabiilia.
  • Yhtiön kannattavuus: Yhtiön suhteellinen kannattavuus parantunut tasaisesti johtuen brändituotteiden kasvusta.
  • Yhtiön velkaisuus ja sen kehitys: Yhtiö on nettovelaton
  • Kassavirran generointikyky: Vuonna 2014 Leifheitin vapaa kassavirta 18,3 M€. Yhtiöllä ei ole korollista velkaa, joten 8,6 M€ osingot pitäisi hoitua helposti myös jatkossa. Kassakonversio vaikuttaisi olevan yllättävän hyvä.
  • Osinkopolitiikka: Yhtiön osinko per osake on kasvanut tasaisesti. Ylimääräisen osingon mahdollisuus.   
  • Yhtiön valuaatio: Mielestäni yhtiö on hyvin halvasti hinnoiteltu. Yhtiön EV / EBITDA oli ostohetken kurssilla arvioni mukaan noin 5,6x ja 2015E käyttökatteella 4,8x . Ostohetken P/E oli 13,5.

Avainluvut

Leifheit_avainluvut

Tekninen analyysi

Leifheit TA