Sijoitusprosessin tärkeyttä olenkin jo käsitellyt aiemmin. Varsinaista päätöksenteko prosessia pystytään parantamaan huomattavasti yksinkertaisella työkalulla – tarkastuslistalla. Yksittäistä sijoittamista voidaan pitää erittäin vaativana harjoituksena. Jakamalla sijoituspäätös pienempiin osiin tarkastuslistan avulla pysyy päätäntä paremmin hallinnassa ja todennäköisemmin vältytään isoilta virheiltä. Paras analogia lienee lentokapteenit, jotka tarkastavat checklistin avulla lentokoneen olevan varmasti toimintakykyinen ennen liikkeelle lähtöä. Mielestäni tämä pätee melko hyvin myös sijoittamisessa.

Michael Ervolinen mukaan hyvät tarkastuslistat ovat lyhyitä (noin viisi kohtaa) ja selkeitä. Olen kerännyt oman 10 kohdan checklistini, mikä ei ihan vastaa tätä ohjenuoraa mutta Ervolinen ajatus tarkastuslistan käytöstä on mielestäni varsin hyvä. 10 kohtaa kuulostaa äkkiseltään hyvin työläältä mutta pari kertaa, kun asioita pyörittelee listanmukaisessa järjestyksessä, niin sen käytöstä alkaa tulla automaatio. Luonnollisesti yksikään yhtiö ei täytä oman listani kaikkia kysymyksiä. Yhtiö ei ole voi olla halpa ja samaan aikaan kasvaa huomattavaa vauhtia. Minulle riittää, että yhtiö täyttää suurimman osan listan kriteereistä.

Oma tarkastuslistani perustuu sekä kvalitatiivisen että kvantitatiiviseen analyysin.

 

VASTAA