Morgan Houselin lupaa kirjan otsikossa ajattomia oppeja vauraudesta, ahneudesta ja onnellisuudesta. Teoksen pääviesti tiivistyy siihen, että raha on lopulta päänsisäinen psykologinen ilmiö.  Sanomattomana lähtöoletuksena on, ettei elä  köyhyydessä.  Kirja ei siten käsittele varsinaisesti sijoittamista. Kirjoittaja itsekin toteaa, että hän ei pysty sanomaan, mihin lukijan kannattasi rahat laittaa. Sijoitusneuvon antaminen edellyttää henkilön tuntemista. Sen sijaan kirjassa esitellään yleispäteviä totuuksia rahasta, ja siitä miten menestyä sijoittamisessa. Kirja pakottaa kysymään itseltään syvällisiä asioita. Mikä on riittävä määrä rahaa? Mitä tavoittelen sijoittamisella?

Morgan Housel on Motley Foolin ja WSJ:n entinen kolumnisti, minkä perusteella kokemusta rahoitusmarkkinoista uskoisi olevan.  Kirja on tiivis lukupaketti (Kindle-versiossa 200 sivua) ja melko nopeasti luettavissa. Jokaisella 20 luvulla on oma viestinsä, joka on kirjoitettu hyvin ytimekkäästi. Jossain kohdin syvällisempi asian pureskelu ei olisi haitannut, mutta toisaalta teos ei sorru saman asian toisteluun hieman eri näkökulmasta sivumäärän kasvattamiseksi.

Moni asia kirjasta oli entuudestaan tuttua

Kirjan esittelemät opit vastasivat monelta osin ajatteluani rahasta ja sijoittamisesta. Olin tavallaan löytänyt nämä asiat jo aiemmin. Kirja validoi osaltaan näitä löydöksiä. Toisaalta ajatusmaailman kohtaamiseen voi vaikuttaa se, että olemme molemmat melko saman ikäisiä ja perheellisiä. Kirjan sisältö ei välttämättä samalla tavalla kolahda kaikkein nuorempien lukijoiden joukossa. Alla on nostettu keskeisiä teemoja kirjasta

Rahan psykologiasta

• Ero rikkauden (rich) ja varallisuuden (wealth) välillä.  ” We tend to judge wealth by what we see, because that’s the information we have in front of us. We can’t see people’s bank accounts… We rely on outward appearances to gauge financial success. Cars. Homes. Instagram photos…  Wealth is financial assets that haven’t yet been converted into the stuff you see.” Kirjan alussa tehdään mielestäni tärkeä käsitteellinen erottelu rikkauden ja varallisuuden välillä. Se että näyttää rikkaalta, ei tarkoita, että on varakas. Jos ostaa kalliin ja hienon auton velkarahalla, onko silloin rikas ja fiksu vai köyhä ja tyhmä?  Todellista rikkautta on paljon vaikeampi havaita ulkoapäin. Emme pysty sanomaan, mistä asioista ihminen kieltäytynyt ja samaan aikaan kasvattanut varallisuutta kerryttävää omaisuutta. Tästä aiheesta Rich Dad Poor Dad on mielestäni hieno tai ainakin inspiroiva kirja.

• Riittävyyden hyväksyminen. “… to accept that you might have enough, even if it’s less than those around you.” Ihmiset on opetettu haluamaan lisää. Kulutukselle löytyy aina seuraava taso. Kaverin tämän kauden malliin verrattuna oma viime vuonna hankittu iPhone tuntuu jo vanhalta. Ei ihmekään jos elämä tuntuu kalliilta, kun ei pysty nauttimaan siitä, mikä omaan budjettiin on järkevää. Eikö olisi helpompi vaan hyväksyä riittävän hyvä ja lopettaa kulutuksen kautta itsensä vertaaminen muihin? Vastaus tähän vaatisi syvällisempää psykologista pohdiskelu, johon kirjassa ei oteta kantaa. Sinänsä aihe ei ole uusi ja riittävyyden psykologiasta kumpuavaa mielenrauhaa on opiskeltu jo tuhansia vuosi sitten.    

Sokrates kuuli kerran jonkun ystävistään valittavan kaupungin kalleutta: ”Khioslainen viini maksaa minan, purppurainen viitta kolme minaaa!”. Sokrates vie ystävänsä torille – ”kiulu ohraa obolilla, kaupunki on halpa” – ”hihaton tunika, vain kymmenen drakmaa, miten halpa onkaan kaupunkimme!” Plutarkhos. Mielen tyyneydestä – Juhana Torkki

• Kohtuullinen kuluttaminen lähtee tyytyväisyydestä. “Learning to be happy with less money creates a gap between what you have and what you want- similar to the gap you get from growing your paycheck, but easier and more in your control.” Elämässä on yllättävän moni asia ilmainen tai ei maksa juuri mitään. Tai kääntäen montako rahalla ostettavaa asiaa sitä todella tarvitsee?  Kysymys on nimenomaan siitä, että oppii nauttimaan näistä vähäkustanteisista asioista (kuten luonnossa kävelystä tai lukemista).  Säästämisen pitäisi tulla bonuksena, eikä niinkään itsetarkoituksena.        

• Vaurauden perimmäinen päämäärä on mahdollisuus päättää itse päivän kulusta.  The highest form of wealth is the ability to wake up every morning and say, “I can do whatever I want today.” Mielestäni mahdollisuus päättää omasta ajasta on ainoa järkevä peruste, miksi tavoitella suuria rikkauksia tai ainakin hyvä tavoite lähteä sijoittamaan. Se, että kannattaako uhrata nykyhetkeä ja tehdä pitkää työpäivää nopean eläköitymisen toivossa on eri asia. Kevyen verotuksen maissa (kuten USA) nykyhetken uhraaminen ehkä kannattaa. Suomessa normaalilla palkkatyöllä tämä on vähän vaikeaa. Itse olen miettinyt, että eläkepäivien aikaistaminen muutamalla vuodella on realistisempi tavoite. Lisäksi pitäisi olla mietittynä itselle merkitykselliset vapaan ajan aktiviteetit, jotta taloudellisen riippumattoman elämän tavoittelu olisi järkevää.  

• Muiden arvostusta ei saavuteta tavaralla. “It’s a subtle recognition that people generally aspire to be respected and admired by others, and using money to buy fancy things may bring less of it than you imagine. If respect and admiration are your goal, be careful how you seek it. Humility, kindness, and empathy will bring you more respect than horsepower ever will.” Ehkä hienoilla asioilla koreilu on osittain myös ikäkysymys. Nuorempana sitä halusi merkkivaatteita, kun kuvitteli niiden tuovan arvostusta. Tavallaan tämä oli loogista, sillä ulkonäön kautta omaa itsevarmuutta oli helppo kasvattaa.  Nykyään asiat näkee toisin. Muiden arvostus perustuu enemmän ihmisen hyvään luonteeseen (nöyryys, ystävällisyys). Hyveellisyys on jotain, mihin myös itsekin pyrin. Ollakseen ”decent human being” ei maksa mitään.  Muodin mukana viilettäminen tuntuukin vähän hassulta ajatukselta (ennen kaikkea ajan ja rahan tuhlaukselta).

Sijoittamisesta

• Onnen ja taidon merkitystä sijoittamisessa on vaikea erottaa. “Luck and risk are both the reality that every outcome in life is guided by forces other than individual effort. The difficulty in identifying what is luck, what is skill…”. Osakemarkkinoiden kehitys tuntuu nyt jos koskaan erittäin epärationaaliselta. Kun ostin osakkeita keväällä, en mitenkään voinut odottaa tällaista kehitystä. Toisaalta keväästä jotkut salkkuni osakkeet ovat nousseet enemmän kuin toiset. Joskus on vähän haasteellista ymmärtää perusteita. Iltasanomissa on tasaisin väliajoin juttu sijoittajasta, joka on tehnyt ison tilin usein vielä vilkavivulla. Juttua lukemalla saa helposti kuvan, että osakesijoittamisessa on helppoa rahaa tarjolla. Näissä jutuissa aina mietin, että miten paljon riskiä on pitänyt ottaa ja onnistua? Harvemmin näissä menestystarinoissa kerrotaan salkun 10 vuoden tuottokehityksestä.    

• Selviytyminen. “If I had to summarize money success in a single word it would be survival. Room for error—often called margin of safety—is one of the most underappreciated forces in finance. It comes in many forms: A frugal budget, flexible thinking, and a loose timeline—anything that lets you live happily with a range of outcomes.”  Selviytymisen filosofian perusteella olen pyrkinyt rakentamaan myös oman salkkuni. Sinne valittujen yhtiöiden tulisi kestää isommatkin talouden karikot. Olen pyrkinyt menemään selvietymisessä pidemmälle. Nassim Taleb puhuu antifragile käsitteestä. Tiivistettynä antifragile pyrkii hyötymään ailahtelevuudesta ja täysin odottamattomista asioista. Tämä ilmentyy erityisesti sijoitustoiminnassa, jossa osakemarkkinoiden kehitys voi olla erittäin poukkoilevaa (kuten kuluvan vuoden aikana on nähty). Omassa sijoitusmaailmassa pyrin aina varautumaan kaikkiin tilanteisiin. Kurssiromahdus (sitähän osinkosijoittaja oikeasti toivoo) on huikea mahdollisuus ostaa. Nousu on mahdollisuus vetää vähän henkeä, kasvattaa likviditeettiä ja tehdä pieniä täydennyksiä. Yritän varmistaa, että likviditeettiä löytyy aina isommankin osto-ohjelman käynnistämiseen. Tämä tapahtuu ajamalla salkkua nettokassalla tai ainakin erittäin maltillisella vivulla.    

• Pitkäjänteinen sijoitusmenestys syntyy kohtuullisella mutta toistettavalla tuotolla “good investing isn’t necessarily about earning the highest returns, because the highest returns tend to be one-off hits that can’t be repeated. It’s about earning pretty good returns that you can stick with and which can be repeated for the longest period of time. “ Kohtuullinen ja toistuva tuotto on oikeastaan se, mihin pyrin osinkosijoittamisessa. PepsiCon ja Johnson&Johnsonin osakkeilla ei voi olettaa kovin korkeaa tuottoprosenttia. Sen sijaan niillä uskon saavani kohtuullista ja stabiilia tuottoa usean vuoden ajan.

Mitä uutta opin?

Toki kirjassa oli monia mielenkiintoisia uusiakin teemoja, jotka on hyvä tietää. Asioiden tiedostaminen on usein ensimmäinen askel kehityksessä. Näistä muutamia nostoja

• Ihmisten kokemukset vaikuttavat siihen, miten he tulkitsevat maailmaa. “The person who grew up in poverty thinks about risk and reward in ways the child of a wealthy banker cannot fathom if he tried. The person who grew up when inflation was high experienced something the person who grew up with stable prices never had to.“ Kokemusperäinen tulkinta maailmasta tuntuu ajankohtaisemmalta kuin koskaan. Nykyinen sukupolvi on kasvanut pääosin nollakoron maailmassa. Uskoisin velan näyttäytyvän erilaisia kuin itselle. Olen osin elänyt finanssikriisin jälkeistä elämää, jolloin talous oikeasti sukelsi. Nythän ollaan kasvettu kymmenen vuotta. Tuskin nykypolvi miettii taantumariskiä samalla tavalla kuin itse. Toisaalta riskin ottaminen on kannattanut. Joskus tietämättömyys voi olla hyväkin asia.

• Historiaan tuojottaminen voi johtaa harhaan johtuen maailman muuttumisesta.  ”History can be a misleading guide to the future of the economy and stock market because it doesn’t account for structural changes that are relevant to today’s world. “ Olen aikaisemmin peilannut tulevaisuutta liikaa historian kautta. Koronakriisin dynamiikka on aivan toista verrattuna finanssikriisin. Maailman on muuttunut kymmenessä vuodessa todella paljon. Viimeisen kymmenen vuoden aikana perinteiset taloudelliset syklit ovat olleet aiempaan nähden selvästi loivempia. Syitä on varmasti useita kuten keskuspankkien toiminta, logistiikkaketjun tehostuminen tai digitalisaatio. Historia antaa jotain osviittaa mutta siihen ei pitäisi liikaa tukeutua.

• Tähtää keskitiehen.  “I know young people who purposefully live austere lives with little income, and they’re perfectly happy with it. Then there are those who work their tails off to pay for a life of luxury, and they’re perfectly happy with that. Both have risks—the former risks being unprepared to raise a family or fund retirement, the latter risks regret that you spent your youthful and healthy years in a cubicle.”

“Aiming, at every point in your working life, to have moderate annual savings, moderate free time, no more than a moderate commute, and at least moderate time with your family, increases the odds of being able to stick with a plan and avoid regret than if any one of those things fall to the extreme sides of the spectrum.”

Lopuksi kirjan ehkä tärkein elämän neuvo on buddhalaisittain pyrkiä kohtuullisuuteen.  Tämä säväytti ainakin itseäni eniten. Elämää tulisi kokea vähän kaikista nurkista mutta kaikkia sopivasti. Töissä kannattaa käydä mutta ei käyttää kaikkea hereillä olo aikaa siihen. Toisaalta aikaa pitäisi olla perheellä mutta samalla on myös puuhastella omia juttuja.  Säästää kannattaa mutta ei liikaa. Valikoitujen tavaroiden hankkimisesta tulee hyvää olo, eikä siitä tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa.