Ideointi – sijoita kuin ruotsalaiset Investor ja Industrivärden

10/08/2018

Sijoitusideoiden keksiminen on haastavaa erityisesti juuri nyt, kun osakemarkkinoiden nousuputki on kestänyt useita vuosia ja arvostuskertoimet ovat nousseet erittäin korkealle tasolle. Yksi ajatus on suunnata katseet Ruotsiin, kun historiallisesti tarkasteltuna vahva EUR/SEK mahdollistaa ruotsalaisten osakkeiden hankinnan alennusmyynnillä. Lisäksi heikko SEK tekee ruotsalaisista vientiyrityksistä kilpailukykyisempiä.

Ruotsin pörssissä tavaraa onkin tarjolla ihan eri tavalla verrattuna siihen, mitä Suomessa on totuttu. Valinnan vaikeutta helpottaakseni potentiaalisia ostokohteita voi lähteä rajaamaan tutkimalla kahden ruotsalaisen sijoitussuvun Investorin ja Industrivärdenin salkkuja. Tässä on ajatus keskittyä näiden sijoitussalkkujen listattuihin yhtiöihin (molemmilla on myös ei-listattuja sijoituksia). Investor on Wallenbergien teollisuussuvun sijoitusyhtiö, jota on rakennettu viimeiset sata vuotta. Industrivärden on rakennettu alun perin Handelsbankenin osakesijoitusten ympärille mutta nykyään sen suuromistaja on yksi Ruotsin rikkaimmista henkilöistä Fredrik Lundberg. Tiivistettynä voi todeta, että molemmilla sijoitusyhtiöillä on huomattavasti vaikutusvaltaa Ruotsissa. Rajausvalintaa Investorin ja Industrivärdenin salkkuihin tukee pari keskeistä seikkaa:

  • Investorin ja Industrivärdenin ajattelu vastaa omaa strategiaani, jossa sijoitukset tehdään pitkän aikavälin näkökulmasta. Molempien yhtiöiden sijoituspäätöksen eteen on tehty varmasti työtä ja selvitystä, minkä takia niiden salkut sisältävä pääosin laatuyhtiöitä (ainakin omasta mielestäni).

“A long-term investment perspective means that major emphasis is put on evaluating interesting investment alternatives based on Industrivärden’s view of important developments in the business environment.”  Industrivärdenin verkkosivut

“We are a long-term owner, focusing on doing what we deem best for each company. ” Investorin verkkosivut

  • Sijoittamalla Investorin ja Industrivärdenin vaikutusvallassa oleviin yhtiöihin saa hyvin johdetun liiketoiminnan. Molempien sijoitusyhtiöiden ajatuksena on hallituksesta käsin aktiivisesti vaikuttaa kohdeyhtiöiden toimintaan. Lisäksi molemmilla yhtiöillä on kattavat verkostot, jotka mahdollistavat huippuosaajien löytämisen kohdeyhtiöiden johtoon.

“Industrivärden’s influence in its portfolio companies is based on sizable ownership stakes and a strong position of trust. From this foundation Industrivärden takes an active ownership role in collaboration with other major owners to build value in the shareholdings.” Industrivärdenin verkkosivut

“Through our international network, strong brand name and active ownership, we create significant value.” Investorin verkkosivut

Sijoitusideointia Investorin ja Industrivärdenin salkuista

Potentiaalisten sijoituskohteiden löytämiseksi kokosin Industrivärdenin ja Investorin sijoitukset yhteen taulukkoon toimialoittain ryhmiteltynä. Keräsin kunkin yhtiön kohdalla soveltuvin osin tiedot osinkotuotto-% sekä eteenpäin katsova P/E:stä Morningstarin verkkosivuilta ja joidenkin yhtiöiden kohdalla itse laskemana.

Mitä en harkitse ostavani

Taulukosta lähden valitsemaan potentiaalisia sijoituksiani poissulku tekniikalla. Alla olevia yhtiöitä en harkitse ostavani ja lyhyt perustelu.

  • SCA ja SSAB – liiketoiminta liikaa sidoksissa materiaalin hintaan
  • Ericsson – pyrin välttämään käänneyhtiöihin sijoittamista. Mieluummin ostaisin Nokiaa.
  • AstraZeneca – kalliin tuntuinen lääkeyhtiö. Moni muu alan yhtiö on mielestäni mielenkiintoisempi (esimerkiksi salkkuyhtiöni Merck).
  • Sobi – liian riskinen sijoitus
  • Skanska – pyrin välttämään rakennusyhtiöitä.
  • Saab – kertoimet ja toimiala eivät houkuttele
  • Wärtsilä – kalliin oloinen aina
  • Sandvik – viime aikoina yhtiön kehitys on ollut vahvaa ja osakekurssi on noussut voimakkaasti.  Minulla ei ole uskallusta hypätä tässä vaiheessa mukaan, sillä yhtiön koneiden ja laitteiden myynti vaikuttaisi olevan riippuvaista kaivosteollisuuden syklistä.
  • Nasdaq – ei ole ruotsalainen, minkä vuoksi tämän harjoituksen idea vähän katoaa.  Flashboys-kirjan luettua ei vaikuta kovin houkuttelevalta toimialalta, vaikka yhtiön luvut ovat olleet kiistatta vahvat viime vuosina.
  • Volvo – vähän sama tarina kuin Sandvikissa. Busseja ja rekkoja käy kaupan noususuhdanteessa. Osakekurssi kehitys on ollut vahvaa. Itse miellän tämän sykliseksi toimialaksi ja tässä vaiheessa sykliä ja historiallisen korkealla hintatasolla en uskalla ostaa.
  • Electrolux – kannattavuus näytti puolittuneen H2/2018. Pyykinpesukonetoimiala vaikuttaa erittäin kilpailulta. Ei kiitos.
  • Husqvarna – yhtiö valmistaa moottorisahoja, nurmikonleikkureita ja muuta puutarhavälineistöä. Itse miellän tuotteet laadukkaiksi. Paras kasvuvaihe vaikuttaisi olevan takanapäin, minkä takia osakekurssi laskenut tänä vuonna. Pitää seurata. Lukujen puolesta voisi olla potentiaalinen ostokohde.

Kolme potentiaalista sijoituskohdetta

Tiukan karsinnan jälkeen Industrivärdenin ja Investorin salkuista löytyi kolme mielenkiintoista sijoitusidea, jotka tuntuvat sopivan sijoitusstrategiaani sekä liiketoimintalogiikan että lukumaailman puolesta. Näitä yhtiöitä ajattelin ruveta tutkimaan tarkemmin. Jos analyysi miellyttää ja tekninen analyysi näyttää hyvältä, niin ostohalukkuus on korkea. Ryhmittelin ideat tarkemmin toimialan mukaan

  • Teolliset laitetoimittajat: ABB – yhtiötä on heikentänyt pitkään sähköinfraan tehtävien investointien puute, minkä vuoksi yhtiön tämän segmentin tuotteet eivät ole oikein käyneet kaupan. Kuitenkin 2018 lähtien muut segmentit (lähinnä robotit ja teollisen automaation tuotteet) ovat myyneet hyvin, mikä on nostanut yhtiön tilauskirjat ennätystasolle. Itse pidän siitä, että ABBn tuoteperheet vaikuttavat olevan tulevaisuudessa tarpeellisia (sähköverkko, robotit, teollinen automaatio). Pitkän kurssilaskun jälkeen yhtiön lukumaailma vaikuttaa myös houkuttelevalta. Tosin ABBta sanotaan jälkisykliseksi, mikä vähän arveluttaa.     
  • Pankit: Handelsbanken, SEB tai Nordea (listan ulkopuolelta) – olen mielestäni turhaan karttanut pankkiosakkeita uuden finanssikriisin sekä Ruotsin asuntomarkkinoiden romahtamisen pelossa. Ruotsalaiset pankit ovat hyvin johdettuja ja niiden riskiprofiili on selvästi alhaisempi suhteessa muiden maiden pankkeihin. Handelsbanken, SEB ja Nordea vaikuttavat halvoilta (syiksi mainittu matala korko, sääntelykustannukset, uudet digipelurit) mutta kääntäen osinkotuotto-% on niissä erittäin korkea. Alustavan analyysin perusteella oma suosikkini on Nordea (kuuluu samaan kategoriaan tähän listan ulkopuolelta), joka tuntuu keskittyvän Pohjoismaihin ja vaikuttaa olevan pisimmällä toimintojensa digitalisoimisessa.  Vastaavasti Handelsbanken pyrkii kasvamaan UK:ssa, mikä tuntuu vähän ihmeelliseltä strategialta ja SEBillä enemmän riskiä Baltiassa.
  • Ruokakauppa: ICA Gruppen – on Ruotsin johtava ruokakauppa- sekä apteekkiketju. Lisäksi sillä on ruokakauppoja Baltiassa. Puhutaan siis defensiivisestä toimialasta. Markkinajohtajuus tarjoaa yhtiöllä huomattavia mittakaavaetuja ainakin ostoissa ja logistiikassa. Kuluvana vuonna yhtiö on kärsinyt kustannusinflaatiosta heikentäen tulosta mutta liikevaihto on pysynyt hienoisessa kasvussa. Tylsä yhtiö, maltillinen valuaatio, ok osinkotuotto ja kurssiliikkeet maltillisia, joten sopii mainioista omaan salkkuuni.      

4 kommenttia “Ideointi – sijoita kuin ruotsalaiset Investor ja Industrivärden

    1. Stoalainen sijoittaja 1

      Moi, ajattelin ostaa (sitten joskus) SEKeissä mutta osinkoverotus kotipaikan eli Sveitsin mukaan. CHF tuntuu vähän kalliilta valuulalta, minkä vuoksi otan mielummin valuuttariskin SEKeissä.

    1. Stoalainen sijoittaja 1

      Olet oikeassa eli kotipaikan mukaan meneen eli ABB:n osalta Sveitsin. Korjataan…

VASTAA