Micheal Lewisin viimeisin teos Flash Boys – cracking the money code käsittelee osakkeen hinnan muodostumisesta sähköisessä kaupankäyntipaikassa kuten Nasdaq. Kirjassa esitetään mielenkiintoinen kysymys: ”oletko ikinä miettinyt sitä, miten osakekauppa käytännössä tapahtuu”. Romanttinen kuva osakkeen vaihdosta on perinteisesti ollut miehet huutamassa toisilleen hintoja dealing-salissa. Tämä ei ole ollut pitkään todellisuutta, vaan osakekauppa tapahtuu eri pörssien servereillä sähköisesti.  Kaupan toteutumista tiettyjen sääntöjen mukaan ohjaa ihmisen kirjoittama koodi. Kirjan keskeinen teema on se, että kaupankäynti ei enää pitkään aikaan tapahtunut sijoittajien etujen mukaisesti. Automatisoidusta kaupasta hyötyvät sijoittajien ja kauppapaikan välissä olevat tahot (pääasiassa rahoituslaitokset kuten Goldman Sachs) sekä robottikauppiaat (eng. high-frequency trading eli HFT), joista kirjassa on mainittu muiden muassa Citadel sekä GetCo.  Häviäjiä ovat tavalliset sijoittajat.

Kirjassa robottikauppiaat sekä välityspankit esitetään saalistajina, jotka vaanivat rehellisten sijoittajien rahoja.  Robottikauppiaiden saalistusmenetelmä yksinkertaistettuna menee seuraavasti. Sijoittaja haluaa ostaa 100 000 P&G osaketta. P&G:n osaketta myydään useissa eri pörsseissä  BATS, Nasdaq jne.) mutta ostotoimeksianto saapuu eri pörsseihin eri aikaan johtuen pörssien servereiden sijainnista.  Robottikauppiaalla on yhdessä pörssissä 100 osakkeen myyntitoimeksianto P&G:n osakkeesta. Tämän avulla robottikauppias pystyy haistamaan, että sijoittaja on myymässä isompaa siivua.  High-frequency ja kirjan nimi Flash Boys tulee siitä, että robottikauppiaat ovat optimoineet toimeksiannon etenemisen nopeuden (nopeat valokuidut, oman serverin sijainta, tehokkaammat signaalin reititysalgoritmit). Puhutaan siis nanosekunneista eli ajasta jota ihminen ei pysty käsittämään mutta se on bittiavaruudessa ikuisuus.  Lopputuloksena on se, että robottikauppiaiden toimeksiannot liikkuvat tietoliikenneverkossa muita nopeammin.

Palatakseni P&G:n ostoesimerkkiin robottikauppiaan saadessa tiedon sijoittajan ostoaikaista ryntää se nopeutensa turvin ostamaan P&G:n osaketta kaikista muista kauppapaikoista (engl. electronic front run) ja samalla asettaa ostamilleen osakkeille hieman korkeamman uuden myyntihinnan.  Tämä on robottikauppiaalle melko riskitön transaktio, sillä se tietää sijoittajan ostotoimeksiannon saapuvan myös muihin kauppapaikkoihin mutta pienellä viiveellä. Kaikki yllä kuvattu tapahtuu nanosekunneissa, minkä vuoksi sijoittajan on vaikea havaita tapahtunutta.

Kauppapaikat (Nasdaq tai BATS) ovat mukana juonessa, sillä HFT-yhtiöt maksavat niille palkkiota nopeamman yhteyden mahdollisuudesta. Kirjassa mainitaan, että robottikauppiaat ovat vaikuttaneet merkittävästi Nasdaqin hinnanmuodostuksen algoritmiin. Esimerkiksi oletko ikinä ajatellut, miksi osakkeen osto- tai myyntihinta pitää muodostaa neljän desimaalin tarkkuudella? Tämä siksi että robottikauppiaat haluavat päästä osto- tai myyntilaidan keulalle asettamalla hinnan 0,0001 euroa alhaisemmaksi (korkeammaksi).

Michael Lewisin kirja ei ole mikään tietokirja, vaikka se tarjoaa mielestäni hyvän ja kai faktaan perustuvan kuvauksen HFT-kaupankäynnistä. Kirja etenee muutaman rahoitusalalla toimivan mutta pyyteettömästi yhteistä hyvää tavoittelevan henkilön tarinana. Kirjan päähyviksiä ovat Brad Katsuyama ja Ronan Ryan, jotka perustavat uuden reilunkaupan IEX-pörssin. Tämän kauppapaikan toiminnan sääntöjen tavoitteena on mitätöidä robottikauppiaiden kaikki mahdollinen etu. Sijoittaja voi luottaa siihen, että osto- ja myyntilaidat ovat reiluja.

Omia ajatuksia kirjasta

Kirjassa esitetään kovaa kritiikkiä robottikauppaa vastaa. Ensinnäkin HFT-yhtiöt ovat turha välikäsiä, jotka riistävät tavallista sijoittajaa mutta eivät lisää millään tavoin yhteistä hyvää. Robottikauppa ärsyttää jopa Buffettia. Toiseksi robottikauppa muuttaa osakemarkkinoita epästabiileimmiksi. Tämä johtuu siitä, että HFT-yhtiöiden käyttämät algoritmit yhdistettynä kauppapaikkojen lukuisiin ominaisuuksiin on tehnyt kaupan muodostavasta koodista erittäin monimutkaista. Kirjan mukaan 2010 nähty flash crash on vielä pientä. Todellisena uhkakuvana on globaalisti tapahtuva flash crash.

Miksei robottikauppaa ole sitten kielletty? Keskeinen argumentti on HFT-yhtiöiden puolesta on se, että ne tuovat merkittävän osan likviditeetistä osakemarkkinaan. Nykyään selvästi yli puolet osaketoimeksiannoista tulee robottikauppiailta.     

Kirjan sisältö ei ole pelkkää viihdelukemista. Myös Euroopassa HFT-yhtiöt muodostavat yli 40 % kaupankäyntivolyymistä. Luku on todennäköisesti kasvussa. Kirjassa mainitaan kauppapaikkana Nasdaq, joka on itsessään pörssissä listattuna. Esimerkiksi Helsingin pörssi ei ole suomalaisten pankkiirien iloinen kauppapaikka, vaan yksi Nasdaq-konserniin kuuluvista servereistä, jossa suomalaisten yhtiöiden osakevaihto tapahtuu. Siinä mielessä robottikauppa koskettaa myös suomalaista piensijoittajaa ja asiasta on syytä olla tietoinen.

Toisaalta kirjan esittämät uhkakuvat eivät mielestäni kosketa niinkään piensijoittajaa, joka käy kauppaa maksimissaan muutaman tonnin toimeksiannoilla. HFT-yhtiöiden uhreina ovat rahastot ja institutionaaliset sijoittajat. Kirja kasvatti ymmärrystäni robottikaupan saloista. Nykypäivän volatiili markkinaympäristö hyödyttää juuri HFT-yhtiöitä, mikä voisi olla hyvä sijoitusidea. Ehkei sentään.

Kirjan paras opetus on kuitenkin se, että osakkeen osto- ja myyntilaitoihin ei voi oikein luottaa. Kirja vahvistaa käsitystäni siitä, että ei pitäisi ikinä tehdä Market-toimeksiantoa vaan käytä Limitiä.

Flash Boys kirjana oli mielestäni selvästi huonompi kuin Michael Lewisin finanssikriisiä käsittelevä the Big Short. Tämä selittyy sillä, että aiheena Big Short on huomattavasti mielenkiintoisempi.