Joonas Konstig on kirjoittanut erittäin hyvän kirjan hänen muuntautumisestaan herrasmieheksi vuodessa. Teos herätti ainakin itsessä paljon ajatuksia. Kukapa ei haluaisi olla herrasmies. Mielestäni kirjan parasta antia on kirjoittajan perehtyminen herrasmiehyyden syvimpään olemukseen, joka kumpuaa antiikin Kreikan hyve-etiikasta. Koska stoalaisuus yhdistää herrasmiestä ja tätä blogia (sijoittamista), niin koin yhtymäkohdan olevan riittävä kirjoituksen aiheeksi.

Kirjan ideana on Joonas Konstigin matka vuodessa tavallisesta perheenisästä herrasmieheksi. Kannessa lukee, että ”reality – proosaa”, joita käsitellään sujuvasti rinta rinnan kirjan edetessä. Reality osassa kirjoittaja kertoo omista kokemuksistaan pyrkiessään muuntautumaan herrasmieheksi. Proosa viittaa siihen, että kirjaan on kerätty laajasti tietoa aiheesta ja tekijä haastattelee maan johtavia herrashenkilöitä kuten professori Matti Klingeä, tapakouluttaja Kaarina Suonperää ja armeijan protokollamestari Peter Lindblomia. Tässä on selvästi nähty aikaa ja vaivaa.

Reality osassa kirjoittaja käy ratsastus- ja miekkailukurssilla sekä aloittaa rugbyn peluun. Nämä esitellään ikään kuin herrasmiehen lajeina. Lisäksi Joonas käy tilaisuuksissa, jossa voi laittaa smokkia ja frakkia päälle. Herrasmiehen olemukseen kuuluu myös toisten auttaminen, minkä vuoksi kirjoittaja käy ensiapukurssilla ja aloittaa hyväntekeväisyyden. Herrasmiehen rooliin kuuluu tietysti vaatekaapin uusiminen tyyliin sopivaksi ja siinä apuna Ville Ravio. Kaikki nämä kokemukset ovat varmasti tekijälle hienoja mutta eivät olleet omasta mielestäni niin mielenkiintoisia lukukokemuksena.

Herrasmiehen syvin olemus

Onneksi Joonas Konstig on jaksanut paneutua vähän syvällisimmen herrasmiehisyyteen, mikä teki kirjasta lukemisen arvoisen. Äkkiseltään herrasmiehestä tulee mieleen hyvin pukeutuva henkilö, joka kohtelee naisia kunnioittavasti. Tästä ritariajan romantiikasta kirja lähteekin purkamaan herrasmiehen historiaa.  Kirjan tärkein lause löytyy mielestäni kirjan puolesta välistä.

Klassisesti kasvatetut nuoret eivät toteuta itseään, heillä on parempia, testattuja ja hyväksi havaittuja malleja.

Klassinen kasvatuksella viittaa antiikin Kreikan / Rooman herrasmiesihanteeseen, jotka löydettiin uudelleen renessanssin aikana ja myöhemmin Britanniassa viktoriaanisella ajalla. Tässä vähän listaa keskeisestä ajatuksista

• Kirjan mukaan tärkeä opinkappale on stoalainen filosofia, josta esiin nousee erityisesti hyve-etiikka. Stoalaineen ”tunteettomuus” on yksi liikkeen tunnetuimmista opinkappaleissa. Stoalaisella tarkoitetaan usein henkilöä, joka kykenee hillitsemään tunteensa. Todellinen viisas on kaiken itsensä ulkopuolisen ulottumattomissa, sillä hänen elämänsä on yksinomaan hänen omissa käsissään. Herrasmieskirjassa stoalaiseen filosofiaan paneudutaan Marcus Aureliuksen Itselleni ja Ciceron Velvollisuuksia teosten  kautta.

• Stoalaisen käsityksen mukaan ihmisen onnellisuus riippuu siitä, että (i) hän tavoittaa tavoittelemiaan asioita ja (ii) hän käyttää tahtoaan oikein, eikä pilaa elämäänsä asettamalla tavoitteitaan väärin.  Juuri järkevä tavoiteasetanta erottaa ihmisen muista eläimistä, joilla ei ole järkeä harkita, mitä elämässä on tavoiteltavaa.  Kohtaa (ii) stoalaiset kutsuivat hyveeksi, joka viitta ihmisen kykyyn järjestää itsensä ja ennen kaikkea järkensä ymmärtämään ja tavoittelemaan asioita oikein. Ollakseen onnellinen on ennen kaikkea osattava tavoitella oikeita asioita oikealla tavalla.  Kohtaa (i) stoalaiseksi kutsuivat hyödyksi viitaten ihmisen luontaisiin tarpeisiin, kuten elämää, terveyttä ja varallisuutta, ellei hänellä ei ole syytä toimia toisin. Hänen onnellisuutensa ei kuitenkaan ole riippuvainen tällaisista asioista, vaan onnellisuuteen vaikuttaa vain se, mikä on aidosti hyvää. (1).

• Cicero käsittelee Velvollisuuksia kirjassaan rehtiyttä eli moraalista hyvää. Avain ajatus on, että rehtiä ihmistä vie järki eikä vietti. Cicero jaottelee hyveet neljään. Ensinnäkin ihmiselle ominainen järkevyys ilmenee siinä, että hän pystyy vaivattomasti näkemään elämänsä kulun ja siten ajattelemaan yksilöllisten tarpeiden tyydyttämistä suhteessa kokonaisuuteen. Ihmisen tulee olla siis kohtuullinen. Toiseksi luonto liittää ihmisen järjen voimalla toiseen ihmiseen ja panee nämä elämään yhteistä elämää. Ihmisen on oltava oikeudenmukainen ja antelias. Kolmanneksi ihmiselle on ominaista ennen kaikkea totuuden etsiminen.  Järkevänä olentona ihmisen tulee siis pyrkiä viisauteen. Neljänneksi ihminen käsittää, mitä on järjestys, mikä on sopivaa ja mikä on kohtuullisuus sanoissa ja teoissa.  Ihmisen toiminta on asianmukaista. (1)

• Herrasmieskirjassa Joonas ei kuitenkaan lähde imitoimaan Ciceron hyveitä, vaan ottaa lähtökohdakseen amerikkalaisen yleisnero Benjamin Franklinin kolmetoistakohtaisen hyvelistan (kohtuullisuus, päättäväisyys, ahkeruus, säästäväisyys jne). Tästä listasta löytyy samoja teemoja kuin stoalaisessa hyvelistassa mutta kattavammin. Oheisen linkin takaa ohjeet lähteä suorittamaan hyveellistä elämää soveltaen. Näin ainakin kirjoittaja tekee pyrkiessään kohti hyveellisempään elämään.      

• Stoalaiset katsoivat, että ihmisten toimintaa ei motivoi vain yksilöllinen oman edun tavoittelu vaan jokaisella on luonnostaan taipumus mieltää itsensä yhteenkuuluvaksi toisten ihmisten kanssa. Ihmiset havaitsevat toiset ihmeessä suhteessa itseensä ja sen pohjalta kantaa huolta myös toisten hyvästä (1). Herrasmiehen erottaa siitä, kuka osaa ottaa muut parhaiten huomioon ja saada näiden olon miellyttävämmäksi. Seurassa hänen pitäisi olla läsnä ja tehdä yhteisistä hetkestä miellyttävä kokemus. Arkielämässä tämä tarkoittaa yksinkertaisia asioita. Hän tervehtii muita ihmisiä ja pitää ovea auki lastenvaunujen kanssa liikkuvalle perheen äidille.

• Herrasmiehellä on gravitasia (punnittua käytöstä), joka tarkoittaa arvokkuutta ja valtiomiesmäisyyttä. Hänen sanomisillaan on painoarvoa, joka syntyy itsevarmuudesta ja argumentoidusta sanomasta (edellyttää viisautta ja järkeä). Yksinkertaisesti herrasmies on aikuinen.

• Kreikkalaisen idea herrasmiehestä kulminoituu Kalos kai Agathos käsitteeseen, joka viittaa ”parhaaseen mitä ihminen pystyy olemaan”.  Roomalainen vastine on terve sielu terveessä ruumiissa. Näiden kahden välillä on kuitenkin löydettävä jokin keskitie. Koko ikää ei voi viettää opiskelun parissa, eikä yksin käytännön toimissa (sodassa). 

Tästä päästään renessanssin ihanteeseen (uomo universale), jossa ihminen kasvaa täyteen mittaansa kehittämällä itseään monipuolisesti. Kirjassa tämän ajan herrasmiesihannetta lähestytään kreivi Baldesar Castiglionen Hovimies-teoksen kautta. Hovimiehessä herrasmiehen pitää olla ulkoisesti ja sisäisesti viehättävä (sprezzatura) käytökseltään. Sprezzaturan idea on, että asiat näyttävät sujuvan kuin itsestään, turhaa yrittämättä. Huolettomuus vaatii tietysti opettelua ja perehtymistä (herrasmies tietysti salaa kaiken harjoittelun). Hovimiehessä uomo universalen ihanteen mukaisesti herrasmiehen osattavien asioiden lista on kattava.  Herrasmiehellä on lukuisia taitoja (metsästys, uinti, juoksu. ratsastus, sotiminen) ja toisaalta hän on loistava seuramies, joka osaa myös puhua ja kirjoittaa kaunopuheisesti. Jälkimmäinen vaatii luonnollisesti tiedollista sivistystä ja eri kielten osaamista. Kaiken tämän lisäksi herrasmiehellä on taiteeseen liittyvää osaamista (maalaus, tanssiminen, musiikin soittaminen). Yhteenvetona sanomana on, että ihmisen pitää pyrkiä jatkuvasti kehittämään itseään monipuolisesti elämän eri aloissa ja piirteissä.

Kirjan puolessa välissä kirjoittaja esittää tärkeän kysymyksen. Miksi herrasmiehisyys ei ole niin yleistä, vaikka länsimaisessa kulttuurissa se on läpi aikojen ollut aikuisen ihmisen ihanne? Kirjassa otetaan esille Rousseaun oppi, jonka mukaan jokaisen ihmisen sisällä on autenttinen minä, jonka yhteyskunta kahlitsee. Kasvatus, koulutus ja yhteiskunta tukahduttavat jalon minämme. Meistä tulee estyneitä, jos emme anna itsemme loistaa. Eläköön vapaa kasvatus! Roussaun opin yleistymiseen on yksinkertainen selitys. Se ei vaadi läheskään niin paljon ponnisteluja kuin itsensä kouliminen klassisen oppien mukaisesti. 

Omia ajatuksia

Omasta mielestäni kirjan suurin puute on siinä, että kirjoittajan ihanne herrasmies on jossain viktoriaanisessa Englannissa. Hän harrastaa miekkailu, ratsastusta ja pelaa rugbyä. Jäin miettimään, mikä olisi nykyajan herrasmiehen ihanne, johon voisi pyrkiä ihan täällä Suomessa. Itselle jäi mieleen lause terve sielu terveessä ruumiissa. Nykyään terveellisestä elämästä tiedetään paljon enemmän. Johtajan ihannekuva on näyttää ajokoiralta (nuorekas, sopusuhtainen ja atleetti). Moderni herrasmies harrastaa lajeja, joilla saadaan ajokoiran ulkokuori.

Kirjoittaja on koulutukseltaan humanisti, jolla financial intelligence ei ole vahvin elämän osa-alue (kirjan mukaan vaimo hoiti lähtövuonna laskut). Kirjassa herrasmiehen yleissivistyksen vaatimukset liittyvät lähinnä Helsingin Yliopiston pääainevalikoimaan (historia, kirjallisuus, taiteet, maailman tuntemus). Tosin  kirjassa viitataan Periklesin sanoihin: miehelle ei ole häpeäksi olla köyhä, mutta on häpeä, ellei siitä pyri pois. Kirjassa ei juuri tartuta tähän köyhyydestä pois pyrkimiseen vaan tyydytään toteamaan, että herrasmiesvuotena aika ei riitä talouden korjaamiseen.  Kirjoittaja itsekin kysyy: voiko köyhä olla herrasmies? Rahaa nimittäin tarvitaan riippumattomuuteen ja ylempien nautintojen saavuttamiseen. Herrasmies tuntee viinit, solmut, kellot ja metsästyksen. Näitä ei harrasteta ilman paksua lompakkoa. Tähän ei mielestäni oikein kirjasta löydy selkeää vastausta. Selvää on myös, että herrasmiehen habitus maksaa. Kallista on myös sellaisessa ravintolassa käynti, jossa pääsee harjoittamaan ruokailuetikettiä.

Toisaalta herrasmiehenä olon voi nähdä enemmän mielen tilana. Hyveelliseen elämään pyrkiminen ei maksa mitään. Kirjaston, verkkokurssien ja googlen avulla viisauteen pyrkiminen ja itsensä kehittämien monipuolisesti on kaikkien ulottuvilla ilmaiseksi. Lisäksi herrasmiesmäiseen huomioita herättämättömään pukeutumiseen ei välttämättä tarvita viimeisen päälle tehtyjä mittatilauspukuja (kirjassa ohjeet perusvaatteista). Kirjassa on paljon neuvoja ja viittauksia herrasmiehen henkisen olemuksen löytämiseen. Tämä tekeekin mielestäni kirjasta ostamisen arvoisen.

Sijoittajan ja herrasmiehen luonteessa (character) on mielestäni paljon yhteneväisyyksiä. Kehittymällä herrasmieheksi voisi siten kehittyä samalla myös paremmaksi sijoittajaksi. Kirjoittaja ainakin tuntui sisäistävän tai oppivan herrasmiehen taidot vuodessa, joten esimerkki on olemassa. Tämä kirja ainakin herätti itsellä ajatuksia siitä, voisiko myös sijoittajan luonnetta jotenkin kehittää.

Lähteet

(1) Stoalaisuus – tiedon, tunteiden ja hyvän elämän filosovis; Teija Kaarakainen ja Jari Kaukua